torstai 6. syyskuuta 2012

Julmuja, turuja ja balladi hiipumattomasta rakkaudesta



Voimaa taiteesta -hanke pilotoi taiteen soveltavien menetelmien käyttöä hyvinvointialalla. Yksi piloteista oli Kulttuuriosuuskunta Uulun Laulunloihtijat-työpaja, jota toteutettiin viidessä ikäihmisten palvelukeskuksessa.

- Uskomme, että kaikki ihmiset ovat musikaalisia ja kaikilla on oikeus olla mukana luovissa prosesseissa. Laulunloihtimisen tavoitteena on tuottaa hyvinvointia laittamalla osallistujat luovaan työhön, sanoittamaan ja säveltämään omia lauluja, etnomusikologi, yrittäjä Joonas Keskinen Uulusta selvittää.

Pilotissa Uulu testasi ja kehitti työpajan toimintamallia. – Ensimmäinen askel oli tunnelman vapauttaminen. Alussa ennakkoasenteet ovat yleensä kovat. Ihmiset eivät välttämättä tiedosta omaa musiikillista osaamistaan, vaikka jokainen on varmasti puhaltanut pilliin, helistänyt helistintä tai taputtanut rytmissä käsiään. Tämän vuoksi alkusoittomme työpajoissa olikin improvisaatioharjoitus, äänimaiseman luonti vanhoilla suomalaisilla paimensoittimilla, kuten julmuilla, pärrillä, rapallalleilla, tuohitorvilla ja pajupilleillä. Yhteinen musisointi rentouttaa, toisella tapaamiskerralla voitiinkin ryhtyä jo tekemään laulua, Keskinen sanoo.


Laulun tekeminen alkaa sanoituksesta. Seuraava vaihe on kappaleen tunnelman ja tyylin valinta, onko luontevin rytmi tango, valssi tai jotain muuta. Keskisen mukaan pilotissa kaikki viisi ryhmää saivat aikaiseksi hienoa lyriikkaa.

- Lyriikan kirjoittaminen ikäihmisten kanssa eteni vauhdilla, sillä koettuja tarinoita oli paljon. Tarinoista oli helppo muokata lauluja, vaikka versioita tuli usein kolme ja neljäkin.

Melodia ja soinnutus ovat ohjaajan kannalta prosessin haastavin työvaihe.

– Nämäkin olisi ollut hyvä tehdä yhdessä ryhmän kanssa, mutta aika ei riittänyt. Tarkoituksemmehan on mahdollisuuksien mukaan häivyttää itsemme luovasta prosessista ja keskittyä vain inspiroimaan ihmisiä musiikin tekemiseen, Keskinen sanoo.

Kun sanat ja melodia olivat valmiit, sitten tietysti laulettiin: ”Ei rakkaus koskaan hiivu, se vain vaihtaa omistajaa...”. Kaikkien viiden ryhmän laulut, kaksi valssia, tango, iskelmä ja jopa yksi hip hop -kappalekin, harjoiteltiin kevään 2012 aikana äänityskuntoon ja äänitettiin.

Mihin sävellajiin Laulunloihtijat-prosessi pilotin aikana asettui? Onko tulos markkinakelpoinen ja toiminta kannattavaa?

– On. Malli toimii muillekin ryhmille kuin vanhuksille ja yhteistyö jatkuu mm. Tampereen kaupungin kanssa. Uulu on yleishyödyllinen yritys, pyrimme tietysti kannattavaan toimintaan, mutta suuria voittoja emme tavoittele.

Tällä hetkellä Uulun toiminnan rahoituksesta noin neljännes on julkista rahaa. Keskinen näkee julkisen rahan saannin äärimmäisen tärkeänä tämän kaltaiselle toiminnalle, jossa toimintakenttä hyvinvointialan sekä taiteen ja kulttuurin rajapinnalla on vielä uusi.

– Julkinen rahoitus mahdollistaa riskittömämmän kokeilun ja tuotekehityksen ja tuottaa myös hyvää tutkimusmateriaalia. Mutta varmasti jatkossa alalle syntyy myös kasvuyrittäjyyttä.



Laulunloihtijoista kirjoitteli,

Ulla Vehmasaho
Luova Suomi
18.4.2012

maanantai 3. syyskuuta 2012

”Makasin niityllä ja katson aurinkoa silmiin”


Rutista kasvot kohti nenää! Ja toiseen suuntaan: iso hämmästys, suu auki ja naama ympyräksi! Ja sitten valitusvirsi, ai, oi, voi, voi! Ja lopuksi kiskaistaan naurumoottori käyntiin! Muistitaulu-istunto on alkanut.

Mistä Muistitaulussa on kyse, esitystaiteen ammattilainen, Riku Laakkonen Kiito-osuuskunnasta?

– Muistitaulu on soveltavan teatterin keinoja käyttävä työkalu, jolla muistisairaita autetaan muistamaan ja tuotetaan heidän arkeensa myönteisiä elämyksiä. Pilotoimme toimintamallia Sopimusvuoren Annala ja Pekkala-dementiakodissa, Laakkonen selvittää.

– Lähtökohtana on valokuva. Asukkaiden ottamista kuvista ja vanhoista valokuvista, keskustellaan ja niiden pohjalta tehdään helppoja teatterillisia harjoituksia. Kuvat sekä tärkeimmät esiin tulevat muistot, tunteet ja tunnelmat kirjataan osaksi muistitaulua. Toiminta tuo iloa asukkaiden arkeen, mutta Muistitaulusta on hyötyä myös asiakkaan ja hänen omaistensa sekä hoitohenkilöstön kohtaamisissa.

Kuvien avulla on helppo palauttaa mieleen tärkeitä hetkiä ja tunnelmia, häivähdyksiä ja valoa. Tämä näkyi myös asukkaiden kuville antamissa nimissä, joista yksi on tuo otsikon lainaus ”Makasin niityllä ja katson aurinkoa silmiin”. Muistojen konkretisointi innostaa antamaan toiselle ja ottamaan vastaan. Annalassa ja Pekkalassa muistoista tehtiin paikkoja ja tapahtumia uudelleen, Laakkonen näytteli mm. roomalaista suihkulähdettä, johon sai heittää kolikon, sekä joulukuusta, jota sai koristella.


- Olemme edenneet pienin askelin, yhdellä tapaamiskerralla keskitytään yhteen asiaan. Mutta olipa toimintasuunnitelma mikä tahansa, tärkein työkalu tapaamisissa on ihmisten kanssa ihmisenä oleminen: kuunteleminen, välittäminen ja turvallinen läsnäolo, Laakkonen sanoo.

– Pidimme näyttelyn asukkaista otetuista ”omakuva” -valokuvista. Henkilökunta ja omaiset hämmästelivät sitä, kuinka moni asukkaista hymyilee kuvissa ja on eläväisempi kuin aikoihin. Ehkä se oli se hassu hattu, jonka sai päähänsä tai yksikertaisesti se, että jokainen koki olevansa tärkeä ihminen päästessään valokuvaan.

Muistitaulua on piloitu osana Voimaa taiteesta -hanketta. Muistetaanko toiminatamalli hankkeen loputtua?

– Kyllä muistetaan, Laakkonen naurahtaa.  – Jatkamme toimintamallin konseptointia ja työkalujen kehittämistä Kiito-osuuskunnassa. Suurin haaste palvelun kaupallistamisessa on hyödyn toteennäyttäminen. Itse olen nähnyt toiminnan myönteiset vaikutukset, mutta miten vakuutetaan ostajat. Tämä on arvokysymys, mutta  kulttuurin hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on paljon myös tutkimuksellista näyttöä. Uskon, että kulttuuripalvelut ovat jatkossa yhä enemmän ainakin yksityisten hoivakotien  vetovoimatekijä.



Muistitaulusta kirjoitteli,

Ulla Vehmasaho
Luova Suomi
18.4.2012